Hei! Tervetuloa blogiini.
Olen Riina, 20-vuotias kokkiopiskelija Espoosta. Peruskoulun jälkeen lähdin lukioon, joka ei kuitenkaan ollut se minun juttuni, joten menin valman kautta harjoitteluun viikoksi hotelli-, ravintola- ja catering-alalle. Tykästyin kovasti alasta ja minua kehuttiin koulussa. Tästä sain idean hakea Omniaan opiskelemaan syksyllä 2016.
Kuvittelin ensin tarjoilijan opintojen olevan minua varten, mutta ensimmäisenä opintovuonna ihastuinkin enemmän ruuanlaitosta ja jäin kokiksi.
Nyt opiskelen kolmatta, eli viimeistä vuottani alalla ja valmistun keväällä 2019. Olen näiden opintojen aikana ollut työssäoppimassa kahvilassa sekä ravintoloissa. Tammikuussa 2018 olin vaihdossa Portugalissa. Blogini kertoo projekteista sekä työssäoppimisistani opiskelujeni ajalta.
Kansainvälisyys ja aktiivisuus ovat olleet iso osa opintojani ja toivon niitä myös tulevaisuudelta!
Blogini vasemmalta sivulaidalta löydät linkit kaikkiin projekteihin ja työpaikkoihin, joissa olen ollut harjoittelussa. Päivittelen myöskin kuvia työskentelystäni koulun keittiöllä.
- Riina

Kommentit
Lähetä kommentti